sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kyllä se kesä sieltä tulee

Kesän odotus alkaa jo maaliskuussa kun kellarista saa käydä hakemassa pelargonian ja pasuunakukan sisälle heräilemään. Nämä kukkaset ovat olleet pitkän ja pimeän talven taloyhtiön kellarissa unillaan.

Minä sain neljä vuotta sitten äitini ystävättäreltä pasuunankukan alun ja olen sen saanut pidettyä hengissä. Tai no, hengissä ja hengissä...en ole saanut sitä virkoamaan talven jälkeen edelliskesän varsista vaan se puskee uuden alun elinvoimaisesta juurakosta. Kivahan se olisi saada lehdille siitä vanhasta varrestaan, mutta se talven aikana kuivahtaa ja kuolee, joten on nyt tyytyminen tällaiseen versioon näyttävästä kukasta.

Joka vuosi olen pelargonioita ostanut, mutta viime syksynä päätinkin säilöä isoimman kukkani. Pelargonia on talvehtinut ja herännyt maaliskuussa oikein terhakkaana. Toivottavasti se jatkaa kasvuaan tänä kesänä ja kasvaa oikein suureksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti