sunnuntai 15. helmikuuta 2015

P*skarteluhaaste #265 -bingo

Ennen kun pääsin osallistumaan tämän viikon haasteeseen, täytyi tilata hiukan valokuvia. Tilausvalokuvien joukossa oli myös viime vuoden joulukuvat, joista minun on tarkoitus tehdä minialbumi. Heh. Saa nähdä kuinka minun käy. Nyt ulkona paistaa kauniisti aamuaurinko ja ei todellakaan ole mielessä mitkään lämpimän jouluiset minialbumit. Päinvastoin. Värimaailmani on muuttunut raikkaan pastellisävyisiksi ja leiskojeni pohjana on keväiset paperiarkit. Ehkä siirrän tuon albumin teon tämän vuoden loppuun. Nyt päätin nauttia kevään tulosta.

Tämän aamun pirteää tunnelmaa nostattaan entisestään Joosua bändin debyyttialbumi Vielä Hetken, Sinun.

Tämän viikon haasteena oli bingo. Minä valitsin ruudukon ylärivin; vaaleanpunainen-revittyä-teippiä. Kaikki nuo mainittavat jutut löytyvät leiskastani, mutta revittyä reunaa ja teippiä on aika vähän. Mutta luulen, sen silti kelpaavan. Leiskan pinnalla olevassa valokuvassa esiintyy suloiset lapaset, jotka teki ystävä synttärilahjaksi. Vaalenpunainen Tein Ite -kuva on leikattu vanhasta Kodinkuva -lehdestä. Ei siis tarvitse ostella mitään leikekuvia tai tarroja tekstillä. Lehdistä löytyy paljon mukavia sanoja. Heh.

Ite tein.




5 kommenttia:

  1. Hieno leiska. Ihanat värit! Ja aika mageet lapaset ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja olen samaa mieltä kanssasi. Lapaset ovat aika päheet. :D

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä että lehdistä ja mainoksista löytyy välillä hirmu kivoja kuvia tai tekstejä joita voi käyttää askarteluissaan, Kun askartelee ja tekee paljon niin on fiksua käyttää "ilmais" materiaalia hyväkseen. :) Lämpimän näköiset lapaset.

    VastaaPoista
  3. Kaunis sivu, ihanan avara mutta silti sopivan paljon yksityiskohtia. Ja lapaset on ihanat :)

    VastaaPoista