lauantai 7. toukokuuta 2016

Ei puiden lehtiä :)

Uusimman MakroTex -haasteen aiheena oli kuvata kasvien lehtiä. Vaikka minulla on ollut tuollainen kunnollinen kamera jo parisen vuotta, on edelleen vaikeaa lähteä kuvailemaan juttuja kodin ulkopuolelle. Se on jotenkin hassua kaivaa laukusta kamera ja ryhtyä kuvailemaan kohteita kuin joku turisti. Varsinkin jos olisit yksin! Tai okei, vielä "nolompaa" olisi se, jos siinä vierellä olisi ystävä joka ei ymmärtäisi idean juonta lainkaan. Kännykällä olisi näppärä ottaa kuvia ja kun sitähän tekevät kaikki, tilanteesta kuin tilanteesta, niin silloin se ei olisi kovinkaan huomiota herättävää. Mutta kännykkäni kamera on hyvinkin kehno, joten niistä ei tulisi mitenkään blogimateriaalia.

Voih, täälläkin olisi muutama aivan ihastuttava kahvila joita olisi kiva kuvailla, mutta on iso kynnys mennä myyjältä kysymään että "anteeksi, voisinko ottaa blogiini muutaman kuvan?". Todennäköisesti saisin häneltä myöntävän vastauksen. Noh, sitten olisi vuorossa se isoin askel...pitäisi kaivaa se kännykkä laukusta ja ottaa kuvia ihmisten tuijottaessa jA pitäisi vielä etsiä sopivaa kuvakulmaa ettei ketään asiakasta tulisi kuvaan mukaan. Huoh. Että ei ainakaan lounasaikaan kannata mennä kuvailemaan.

Hitto! Pitäisi vain olla rohkeampi ja olla välittämättä muista.

Minä en makroTex -haasteeseen tosiaan osallistu omilla kuvillani lehdistä, sillä on kyse minun tapauksessani aikakausilehdistä. Heh. Olen aikakausilehtien suurkuluttaja. Tilaan muutamaa lehteä kotiin ja osan ostan irtomyynnistä, jos aiheet ovat kiinnostavia. Niin ja joitakin tulee anopilta sen jälkeen kun hän on ne lukenut. Hmmmm. Jotkin lehdet ovat sellaisia etten ole hennonut heittää niitä pois. Niinpä lehtipinoja on pyödillä ja kirjahyllyssä. Osa jopa laukussa, sattuman varalta jos tulee hetki että voisi muutaman sivun lukaista.
Isäntä on monesti sanonut, että voisin osan kiikuttaa roskiin...ja olen minä osan lehdistä heittänytkin.





1 kommentti:

  1. Ole vaan rohkea ja lähde lenkille kameran kanssa. Tuskin kukaan edes kiinnittää kuvaamiseesi huomiota ja jos joku katsoo ja vielä kysyy niin sanot, että harrastat kuvaamista. :)

    VastaaPoista