tiistai 31. toukokuuta 2016

Minäkin KalenteriManiassa

Olen jo muutamia kertoja maininnut facebook ryhmästä nimeltä Kalenterimania. Olen varmasti kertonut kuinka rentoja ja hauskoja ovat ryhmän ylläpitäjät sekä jäsenet ja kuinka aktiivista toiminta tuossa porukassa oikein onkaan. Nyt tämä mania on paisunut viime viikolla niinkin mahtaviin mittasuhteisiin, että on ilmestynyt blogi nimeltä Kalenterimania. Sinne ilmestyy postauksia joka arkipäivä ja aina kello kuusi aamulla. Hih. Blogissa on hyvinkin energinen tunnelma ja se on raikas sekä selkeä ulkonäöltään. Kalenterimanian postaukset ovat inspiroivia, mutta sisältävät kamalasti myös infoa kalentereiden tuunaamisesta. Nyt siis joukolla sinne!!

Muutamat ihmiset pyörittävät tuota blogia pääsääntöisesti, mutta juttuja sinne käyvät kirjoittamassa myös vierailevat "tähdet". Niin kuin minä esimerkiksi. Minä sain kunnian olla mukana tässä projektissa ja ensimmäinen postaukseni tuonne Kalenterimaniaan ilmestyi tänään otsikolla Kalenteri Kuin Päiväkirja.  Olen innoissani, että mitä kaikkea tämä mania tuokaan mukanaan. 
Sehän voi olla, että minä heitän nurkkaan "vanhan"malliset kalenterini ja ostankin oman Happy Plannerin. Heh. 


1 kommentti:

  1. Minuakin houkuttaisi tuo HP, mutta jotenkin se tuntuu vielä sen verran vieraalta ja työläältä etten koe sitä omakseni. Kauniita ne kyllä ovat.

    VastaaPoista