sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Highgaten haustausmaa

Lontoon reissua kun tuli suunniteltua, lähes vuodenpäivät, löytyi viime metreillä kohde jossa tahdoimme ehdottomasti vierailla. Paikka oli nimittäin täysin luonnon valtaama, aavemaisen lumoava highgaten hautausmaa.
Tämä tarunomainen hautausmaa on perustettu 1800 -luvun alussa. Sinne on haudattu noin 170 000 henkilöä, noin 53 000 eri hautaan. Hautoihin on laskettu lepoon tunnettuja henkilöitä kautta aikojen esim. kirjailijat George Eliot ja Douglas Adams. Tunnetuin hauta on varmasti Karl Marxin. George Michaelin hautakin löytyy tuolta mäeltä, mutta yksityiseltä puolelta jonne vierailijoilla ei ole mahdollisuutta mennä.
Niin, Highgaten hautausmaalta on mahdollisuus saada hautapaikka myös ihan kelle tahansa tämän päivän kulkijllekin, mutta ilmaistahan se ei ole, että ei ehkä matti meikäläisillä ole mahdollisuuksia tuolla nukkua ikuista unta.

Tämä lumoava hautausmaa jakautuu läntiseen ja itäiseen osaan. Läntiseen osaan pääsee 12 £, mutta siellä saa kulkea vain oppaan seurassa. Itäisessä osassa saa taas kulkea vapaammin ja se maksaa vain 4 £. Läntisen hautausmaan lipulla pääsee kylläkin vierailemaan  itäisessäkin osassa. Me olimme hautasmaalla vierailemassa tuolla kalliimmalla lipun hinnalla ja täytyy sanoa, että oli se sen arvoista. Läntinen osa on mielestäni kauniimpi ja monipuolisempi.
Oppaamme oli todella taidokas kertoja. Kuulimme mielenkiintoisia asioita Highgatesta.
Sieltä tuli napsittua kuvia paljon.

Highaten haustausmaalle oli helppo löytää. Löysin netistä oivalliset ohjeet ja niitä seuraamalla löysimme perille vaivattomasti. Lähin metroasema on Arcway. Tuolta asemalta on lähdettävä kävelemään loivaa mäkeä ylös kohti sairaalaa. Sairaalan kohdalta tulee kääntyä Madgala Ave:lle, jonka päästä oikealle ylös jyrkempää mäkeä pitkin Darthmouth Park Hilliä. Waterlow puiston kohdalla oikeaistaan tämän kauniin puiston lävitse toiselle puolelle, josta löytyy sisäänkäynti Highgaten hautausmaalle. Kävelymatkamme tuonne kesti noin 20 minuuttia.

Te jotka suunnittelette reissua Lontooseen, niin käykäähän tutustumassa tuohon kunnioitusta herättävään paikkaan. Tämä miljöö veti minut täysin sanattomaksi.









2 kommenttia:

  1. Olen käynyt monesti Lontoossa mutta tähän paikkaan en ole koskaan törmännyt. Näyttääpä hienolta, ehdottomasti pitää käydä jos vielä menen.

    VastaaPoista