torstai 28. joulukuuta 2017

Joulukortti kuin koriste

Joulukuun alussa Facebookryhmä Paperiaskarteluhaasteessa julkaisimme tämän vuoden viimeisen haasteen. Haaste on nimeltään Muisto Lapsuuden Joulusta. Tuo haaste on siellä edelleen voimassa sillä olemme olleet pienellä joulutauolla. Seuraava haasteemme ilmestyy sitten tammikuun 8. päivä.

Viime sunnuntaina vietettiin joulua ympäri maailman. Minä ja mieheni matkustimme, tapamme mukaan, Keski-Suomeen minun lapsuuden kotiin sitä juhlistamaan. Äitini oli laittanut kodin kauniiksi lukuisilla joulukoristeilla. Niistä monet ovat lapsuuteni ajoilta. Muistan ilolla niitä hetkiä penskana, kun äiti kaivoi joulukoristelaatikot varastosta. Ilmassa oli jännitystä, sillä kaikkien koristeiden olemassa oloa ei aina muistanut ja niinpä oli riemukasta yllättyä joka kerta kun pahvilaatikoita sai penkoa ja kun käsiin osui unohtunut tonttufiguri. Veljieni kanssa saimme laittaa paikoilleen kauniita esineitä kotimme koristeeksi ja tuoda joulun taianomainen tunnelma taloon moneksi päiväksi ennen aattoa. Osan esineistä laitoimme samoille paikoille joka ikinen vuosi, mutta osa sai itselleen aivan uuden estraadin olla esillä. 
Joitakin koristeita olen vuosien saatossa ottanut omaan kotiini näin akuisiällä, mutta en kuitenkaan samanlaista tunnelmaa ole saanut luotua omaan kotiini. Parhaimmat jouluni olen viettänyt aina äitini helmoissa läheisteni seurassa. Siellä samanlainen kutina tulee vatsanpohjaan mitä lapsena ollessa.

Edellä mainitsin paperiaskarteluhaasteestamme Muisto Lapuuden Joulusta. Minä itse toteutin tehtävän tekemällä koristeen omaisia joulukortteja :) Lapsuuteni jouluun kuului hyvin vahvasti koristeet, kuten jo saatoitte aistia.







2 kommenttia: